RaksaÄssä Oy kertoo kokemuksia Tagomosta

Asiakkaamme kertovat omia kokemuksia Tagomosta

RaksaÄssän kokemuksia Tagomon kotisivuista ja projektin kulusta

RaksaÄssä on täyden palvelun rakennusliike Hattulasta, joka palvelee asiakkaitaan Hämeenlinnan alueen lisäksi Pirkanmaalla ja Uudellamaalla. Yritys on ollut mukana lukuisissa uudisrakennus- sekä saneerauskohteissa auttaen talonrakentajia ja yritysasiakkaita rakentamiseen liittyvissä urakoissa. RaksaÄssän tavoitteena on saada tukeva jalansija pääkaupunkiseudulla suurimpien rakennusliikkeiden joukossa.

”Meidän suurin ongelma verkkosivujen osalta oli se, että emme kehdanneet esitellä niitä edes ystävillemme”, Päivi Oinaala kertoo. ”Koimme, että meillä ei voi olla mahdollisuuksia pärjätä suurimpien rakennusliikkeiden kanssa uusien asiakkaiden hankinnassa”, Päivi muistelee.

”Voimasanoja käyttämättä, olen erittäin tyly ihminen puhelinmyyjille. Iiron puhelu tuli kuitenkin aikaan, jolloin kotisivujen uusiminen oli ajankohtaista. Minulla oli vaikeita kysymyksiä, joihin sain vastaukset välittömästi. En kokenut missään vaiheessa olevani keskellä puhelinmyynnille tuttua ’osta, osta, osta nyt!’ pommitusta. Iiro kertoi juuri ne seikat, joita mahdollisena tulevana asiakkaana halusin kuulla.”

Mikä yksittäinen tekijä sai Päivin tekemään harvinaiset kaupat puhelimessa? ”Luottamus. Asiantunteva myyjä. Läpinäkyvyys.”

Miten kotisivujen uudistaminen sujui Tagomon kanssa?

”Minua on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Iiron kanssa käydyn keskustelun jälkeen sain soiton sisällöntuotannosta. Löysimme Sannan kanssa nopeasti yhteisen sävelen, eikä uutta sisältöä tarvinnut muokata muutamaa sanaa lukuun ottamatta juuri lainkaan. Graafikkonne Kati viimeisteli visuaalisen ilmeen paremmaksi, mitä olisimme villeimmissä unissa voineet toivoa. Vuonna 2019 kehtaamme vihdoin pyytää asiakkaitamme vierailemaan sivustollamme.”

Ylistyssanat eivät meinaa riittää, kun keskustelu siirtyy takaisin Iiroon. ”Hän on myyjä, joka ennakoi asiakkaan tarpeita jo silloin, kun asiakas vielä jäsentää niitä. Hän on auttanut meitä ottamaan käyttöön myös muita yrityksemme liiketoiminnalle elintärkeitä työkaluja, kuten kävijöiden seurantaan tarkoitetun Google Analyticsin.”

Tagomon kotisivujen päivittäminen

”En ole kiireiltä kerennyt tutustumaan uuden verkkosivuston päivittämiseen”, Päivi harmittelee. Yrityksen kasvun myötä siihen on tulossa muutoksia, sillä kasvava asiakasmäärä tuo jatkuvasti RaksaÄssälle uusia tyytyväisiä referenssiasiakkaita. ”Teknisiltä ominaisuuksilta sivustoa ei tarvitse päivittää hetkeen, sillä kotisivut toimivat pöytäkoneella ja mobiililaitteella täydellisesti”, Päivi iloitsee.

Kohti tiiviimpää yhteistyötä

Päivin ansiosta Tagomo on saanut jo tässä vaiheessa yhden uuden asiakkaan. ”Minun oli aivan pakko kertoa Tagomosta ystävälleni, joka pyörittää kansainvälistä yritystä pääkaupunkiseudulla. Iiron ammattitaidosta kertoo myös se, että hän otti ystäväni hellään huomaansa ja kuulemani mukaan Tagomolla tehdään jo kuumeisesti uusia verkkosivuja ystäväni yritykselle. Kynnys suositella yrityksenne palveluita on matala, sillä kaikki toiveeni on ylitetty moneen otteeseen”, Päivi päättää.

Päivi Oinaala
Yrittäjä

96%

Asiakkaistamme ilmoitti olevansa tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen toimittamaamme palveluumme

*Lähde Feedbackly asiakastyytyväisyys­kysely

600

Tagomolla on jo yli 600 kotisivuasiakasta

3h

Aika, jonka asiakkaamme keskimäärin käyttävät kotisivuprojektiimme

*Lähde Feedbackly asiakastyytyväisyys­kysely

Asiakkaidemme kokemuksia

Antti Punavaara

Prigi Oy

Lue kokemus »

Päivi Oinaala

RaksaÄssä Oy

Lue kokemus »

Tagomon tarinoita

Harjoittelijana Tagomolla

Tiedätte varmasti sen tunteen, kun joku käskee sinua hyppäämään suoraan uima-altaan syvään päähän...

Lue lisää »