Tagomon
Tarinat

Näin loppiaisen jälkeen menneen joulun palauttaminen mieleen saattaa tuntua vähintäänkin tahmealta...

Keho ja mieli kaipaavat jo keveyttä ja energiaa vuoden alkuun. Joulusta voi kuitenkin ottaa mukaan tulevaan vuoteen jotain lanttulaatikkoa nostattavampaa. Nojaa siis taaksepäin ja jatka lukemista.

Tagomon joulua sulostutti nimittäin vuonna 2019 aivan erityinen joulutonttu, vai pitäisikö osuvammin sanoa joulukeiju. Tämän jouluisen hahmon kädenjälki näkyi koko joulukuun ajan joulusukkina toimistolla, herkkuina työpöydällä ja ikään kuin hentona joulupölynä työpäivien yllä...

Näin työntekijän näkökulmasta ei tarvinnut pitkään arvella, että joulun taikaa ympärilleen levittävä keijukainen oli Tagomon graafikko Kati. Tämä joulukeiju jakelee näet usein lahjoja myös silloin kun ei ole joulu – oli kyse sitten kurkkupastilleista, kahvin keittämisestä, uusista post-it -lapuista, hymyistä tai halauksista. Vaikka elämä heittäisi tielle minkälaisia esteitä tahansa ja mistä suunnasta tahansa, ja niitä Kati on taklannut vuoden 2019 aikana liiankin tiheään tahtiin, Kati jaksaa muistaa lähellä olijoita ja kulkee esteistä huolimatta aina eteenpäin. Eteenpäin kulkemisen lisäksi Kati onkin vuonna 2019 osoittanut myös pistävänsä tilanteessa kuin tilanteessa hyvän kiertämään.

Tyylilleen uskollisesti Tagomon oma joulukeiju Kati ei jättänyt myöskään joulun järjestelyä joulusukkiin, vaan halusi vuoden päätteeksi järjestää koko firmalle pikkujoulut kera ison, hyvää tekevän yllätyksen.


24 vilttiä vastasyntyneille

Firman pikkujouluissa kaikki odottivat jännityksellä, mitä Kati on päänmenoksemme keksinyt. Ensin tonttulakkiin pukeutunut Kati yllätti meidät laululla, soitolla ja kiitoksilla. Jokainen sai henkilökohtaista tunnustusta ansioistaan, mikä jo itsessään lämmitti mieltä ja kirvoitti työntekijöitä keskinäisiin kiitoksiin. Suurin yllätys paljastui kuitenkin vasta myöhemmin.

Tagomon kolme yrittäjää Joonas, Petri ja Mikko ovat kaikki saaneet lapsen vuonna 2019 ja tätä muistaakseen Kati olikin päättänyt järjestää yllätyksen, joka koskettaa paitsi Tagomoa, myös 24 tuoretta lapsiperhettä Turussa. Pikkujouluissa meille nimittäin selvisi, että Kati oli kaikkien muiden jouluvalmistelujen lisäksi tehnyt Tagomon nimissä lahjoituksen TYKS:n synnytysosastolle. Kati oli joulukuun aikana työpäivien jälkeen neulonut yhteensä 24 vilttiä lahjaksi synnytysosaston vastasyntyneille. Lisäksi lahjoitukseen sisältyi 18 pehmolelua. Viltit ja pehmolelut Kati lahjoitti TYKS:lle Tagomon nimissä.

Lahjoitus veti koko Tagomon pikkujouluporukan hiljaiseksi, eikä illasta selvitty kuivin silmäkulmin tai kylmin sydämin. Lahjoituksen lisäksi omat vilttinsä saivat myös kolmen yrittäjämme kolme vauvaa, joiden varpaita lämmittävät nyt pehmeät, Tagomon väreillä neulotut viltit.

Sydämellinen kiitos Katille kauniista teosta, vaivannäöstä ja omistautumisesta! Kiitos myös sinulle lukija, että annoit joulumielelle vielä mahdollisuuden ja luit tänne asti. Toivonkin, että jos et ota muuta mukaan viime joulusta tai vuodesta 2019, ota tämä ajatus: anna hyvän kiertää ja pidä varpaat lämpiminä. Näillä eväin pärjää jo pitkälle alkukevääseen...

SANNA
Sisällöntuottaja

96%

Asiakkaistamme ilmoitti olevansa tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen toimittamaamme palveluumme

*Lähde Feedbackly asiakastyytyväisyys­kysely

850

Tagomolla on jo yli 850 kotisivuasiakasta

3h

Aika, jonka asiakkaamme keskimäärin käyttävät kotisivuprojektiimme

*Lähde Feedbackly asiakastyytyväisyys­kysely

Asiakkaidemme kokemuksia

Päivi Oinaala

RaksaÄssä Oy

Lue kokemus »

Jani Lehtilä

Turun Unelma-Rakennus Oy

Lue kokemus »

Tagomon tarinoita

Tagomo helpottaa laskutusehtoja poikkeustilan vuoksi

Lue lisää »