Tutustu uusimpiin tuuliimme

Tsekkaa tarinoistamme, mitä Tagomolla tapahtuu.

Kirjoittanut

Tea Lundell

Julkaistu

07.09.2022

Mainonnan optimoinnin avulla löydämme muuten hukkaan heitetyt mahdollisuudet

Riittääkö, että mainokset tehdään muutaman kerran vuodessa sesongin mukaan ja annetaan sitten rullata omalla painollaan?

Tähän kysymykseen vastaamme Tagomolla aina “Ehdottomasti ei!”. Haluamme tehdä tehokasta ja asiakasyrityksillemme hyödyllistä mainontaa, joten meille on ehdottoman tärkeää, että mainontaa optimoidaan säännöllisesti. Säännöllisten optimointien yhteydessä huomaamme mainontaan liittyviä ongelmia ja pystymme säästämään mainosbudjettia esimerkiksi poissulkemalla toimimattomia avainsanoja tai kohderyhmiä. 

Tavoitteellisen mainonnan tekeminen vaatii jatkuvaa uusien mahdollisuuksien testaamista, jotta voidaan olla varmoja, että mainonta toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Pelkkä ajatuskin mainonnan jättämisestä oman onnensa nojaan aiheuttaa kylmiä väreitä, sillä käytännössä se tarkoittaisi, että mainonnalle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen olisi sattuman kauppaa. Se voisi joko onnistua kohtalaisesti tai sitten epäonnistua pahemman kerran mainosbudjetin valuessa hukkaan. Mainonnan optimointi vaatii ammattitaitoa ymmärtää, millainen mainonta tuottaa tulosta ja millaisia muutoksia mainonnan kokonaisuuteen kannattaisi tehdä, jotta se toimisi vieläkin paremmin. 

Mutta mitä optimointi sitten oikein on?

Tagomolle Google-mainonnan optimointi tarkoittaa käytännössä kärryillä pysymistä asiakkaamme mainonnasta ja sen jatkuvaa parantamista. Seuraamme kerätyn datan avulla sitä, miten mainontasi toimii, ja pyrimme tekemään mainonnastasi mahdollisimman tehokasta, oli tavoitteenasi sitten kerätä yhteydenottoja, hankkia näkyvyyttä, aktivoida asiakkaitasi ostamaan tuotteita nettisivuiltasi tai mitä tahansa näiden väliltä. 

Kuka mainoksia klikkaa?

Google-mainonnan ideana on, että jokaisesta klikkauksesta maksetaan. Olennainen kysymys siis on, kuka mainoksia klikkaa. Jotta asetettuihin tavoitteisiin voitaisiin päästä, vaatii se mahdollisimman tarkkoja avainsanoja ja potentiaalisen asiakkaan tarpeisiin vastaavia mainostekstejä.

Liian laajat avainsanat voivat ohjata sivustolle käyttäjiä, jotka ovat kiinnostuneita aihepiiristä mutta eivät tarjoamastasi tuotteesta. Epätarkat tai klikkiotsikko-tyyppiset mainostekstit taas ohjaavat sivustolle ihmisiä, jotka eivät suinkaan ole aikeissa tehdä esimerkiksi ostosta verkkokaupassasi, vaan ovat kiinnostuneita siitä, mitä “klikkiotsikon” takaa löytyy tai mitä otsikolla tarkoitetaan. Mainonnan optimoinnin avulla saamme kohdennettua mainosbudjetin sellaisille ihmisille, jotka todella ovat kiinnostuneita palveluistasi.

Itse tekemämme mainonta on ollut ihan toimivaa, miksi siirtäisimme sen toteuttamisen ulkopuoliselle?

Mainonnan tekeminen itse muun yritystoiminnan ohessa on toki mahdollista ja hienoa, jos olette saaneet yrityksen mainokset toimimaan tavoitteitanne vastaavalla tavalla! Mainonnan maailma kuitenkin muuttuu jatkuvasti, eikä sen perässä ole helppo pysyä. Tehokkaan mainonnan tekeminen vaatii lujaa ammattitaitoa sekä ymmärrystä alan laajoista mahdollisuuksista, joiden löytämiseen ja kokeilemiseen saa upotettua valtavan määrän työtunteja, varsinkin jos mainontaa ei tee ensisijaisena työnään.

Monille asiakkaillemme on ollut helpotus, kun aiemmin mainontaan perehtymiseen käytetyn ajan on pystynyt keskittämään itse yritystoiminnan kehittämiseen. Tagomolla huippuammattilaiset seuraavat työkseen mainonnan maailman kehitystä ja perehtyvät sen uusimpiin innovaatioihin ja säädöksiin. Olemme siis aina ajan tasalla mainonnan uusimmista mahdollisuuksista ja toisaalta siihen lähitulevaisuudessa liittyvistä haasteista, joihin ehdimme reagoida ajoissa. 

Haastan sinut kysymään itseltäsi, haluatko maksaa yksittäisistä mainoksista vai myös siitä, että mainokset todella tuottavat mainonnalle asettamiasi tavoitteita? 

Google-mainonnassa on tärkeää löytää yrityksellesi ja sen palvelulle sopivat kanavat ja tapa tehdä mainontaa, joka toimii yrityksesi kohderyhmälle. Kanavat ja kohderyhmät voivat muuttua, eivätkä ne välttämättä ole niin selkeästi havaittavissa kuin voisi näppituntumalla kuvitella. Mainonnan järjestelmällinen kehittäminen, optimointi ja testaaminen takaavat sen, että mainoseurot päätyvät oikeisiin asioihin, eivätkä ne kulu esimerkiksi turhiin klikkeihin tai toimimattomien yleisöjen nähtäväksi. 

Miksi mainontaa juuri Tagomolta?

Alallamme on valtava määrä toimijoita, jotka tarjoavat mainonnan palveluja ja apuja mainonnan toteuttamiseen. Hinta voi määräytyä monien seikkojen perusteella, mutta Tagomon asiakkaana maksat tehokkaasta mainonnasta ja oikeista tuloksista. Ammattilaistemme tekemä ja ylläpitämä mainonta on huomattavasti tehokkaampaa kuin se muun työn ohessa toteutettuna voisi olla.

Meillä Tagomolla tehdään mainontaa, joka datan avulla todistetusti toimii ja siitä emme halua tinkiä. Meille on tärkeää, että asiakkaanamme olet tyytyväinen tarjoamiimme palveluihin, emmekä halua sitoa sinua pitkillä sopimuksilla, vaan toivomme, että sitoudut meihin ja palveluihimme!

Mitä vielä odotat?

Jos tulit siihen tulokseen, että haluat nähdä jatkuvia tuloksia säästäen samalla mainosbudjettiasi, löydät yhteystietomme täältä!

Jaa artikkeli

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Postia