Tutustu uusimpiin tuuliimme
Tsekkaa tarinoistamme, mitä Tagomolla tapahtuu.
Tsekkaa tarinoistamme, mitä Tagomolla tapahtuu.
ChatGPT on potentiaalisesti tämän vuosikymmenen mullistavin, julkisesti saatavilla oleva teknologisen kehityksen ilmentymä – ainakin tekstintuotannollisen tekoälyn saralla. Mutta onko työkalusta tällaisenaan oikeasti hyötyä, vai onko se vain paljon puhetta tyhjästä?
Ei kai niillä nettisivun teksteillä nyt niin väliä ole? Kuka niitä edes lukee? Tämä artikkeli kertoo, miksi tekstisisältö ansaitsee paikkansa valokeilassa.
Jo vuosia markkinoinnin ammattilaiset ovat korostaneet videoiden merkitystä osana yrityksen ja brändin viestintää sekä markkinointia, mutta miksi?
Tagomon hallitus sai joukkoonsa vahvistuksen helmikuussa 2022, kun liike-elämän asiantuntija Hans Edin hyppäsi mukaan matkaamme.
Tagomon tiimin alusta loppuun taiteilema jaajo.fi valittiin Suomen parhaaksi verkkosivustoksi Finnish Web Awards 2022 -kilpailussa.
Huimaa kasvua, aplodeja kerännyt Bisnesluokka-konsepti, palkintomatka Espanjan auringon alle ja kierrepalloja, joista selvittiin.
Yksi meille tärkeimmistä päämääristä on tehdä markkinoinnista ymmärrettävää – kaikille. Tämä ajatus mielessämme olemme kehittäneet yrityksemme palveluita jo pidemmän tovin, ja tällä kertaa kehityksen koura on muotoillut asiakkaillemme lähtevät raporttipohjamme uuteen uskoon!
Kun kotisivuille ei tehdä näkyviä muutoksia, tulee helposti sellainen olo, että maksaa turhasta. Mikä kotisivujen huolenpidossa oikein maksaa? Miten sen arvo kannattaa mitata?
Mikäli mainostat, tai aiot joskus mainostaa Google Adsissa, kannattaa oheiseen infopakettiin syventyä huolella. Ennemmin tai myöhemmin löydät itsesi ihmettelemästä alta löytyvän sähköpostin sisältönä saapuvaa ohjeistusta.
Mainostoimisto Tagomo Digital on ostanut Suomen Luettelomedia Oy:n (Ludia) kotisivuliiketoiminnan. Kaupan yhteydessä Tagomolle siirtyy 220 kotisivuasiakasta.
Milla Kulmala päätti vaihtaa alaa ja hyppäsi rohkeasti itselleen uuteen maailmaan. Nyt hän on yksi tagomolaisista ja matkalla tulevaisuuden huippukoodariksi.
Anton Huovila kiinnostui markkinoinnista jo nuorena poikana. Tagomolla tuo innostus ja matkan varrella kertyneet opit siivittivät hänet huippupestiin.
Epävarma maailmantilanne talouden näkökulmasta koskettaa takuulla enemmän tai vähemmän jokaista suomalaista yritystä.
Tuntuuko sosiaalisen median mainonta vaikealta ja monimutkaiselta? Eurot valuvat, mutta hyötyä ei näy? Ei hätää, olet siis oikeassa paikassa!
Riittääkö, että mainokset tehdään muutaman kerran vuodessa sesongin mukaan ja annetaan sitten rullata omalla painollaan?
Miksi siirtyä ajoissa Google Analytics 4:ään?
“Koska tämä toimi 10 vuotta sitten näin hyvin, mitään tuskin nytkään tarvitsee tehdä toisin – eikä ainakaan tuhlata resursseja jonkin uuden toimenpiteen testaamiseen”.
Tagomolaisten viikko oli täynnä naurua, rentoutumista ja sopivasti töitä.
Mainonnan suunnittelija Iida Kosunen kertoo matkastaan vakituiseksi tagomolaiseksi.
Tagomon toimitusjohtaja Petri Elovaara kehuu yrityksen viime vuotta ja kertoo, mitä kaikkea vuoteen mahtui.
Kova työ ja luja tahto siivittivät nuoren miehen mahtavaan saavutukseen. Tagomo onnittelee Roopea!
13 työntekijää osakkaaksi, avasimme toimiston Poriin ja tuplasimme liikevaihdon.
Tagomon tähänastinen vuosi on ollut enemmän kuin vaiherikas. Syy on varmasti ilmiselvä: koko maailman mullin mallin kääntänyt koronaviruspandemia.
Me Tagomolla toimimme jatkuvasti Googlen mainostuotteiden kehityksen aallonharjalla ja voimmekin iloksemme todeta, että Googlen uusin mainosmuoto on nyt saatavilla asiakkaillemme.
Talostamme löytyy tällä hetkellä peräti nelinkertainen määrä sertifioituja osaajia partner -statuksen vaatimuksiin nähden.
Tiedätte varmasti sen tunteen, kun joku käskee sinua hyppäämään suoraan uima-altaan syvään päähän...
Avoin vai suljettu julkaisujärjestelmä? Itse vai palveluna?