YouTube-mainonta

Tiesitkö, että YouTube on maailman toiseksi suosituin hakukone? Lisäksi se on maailman toiseksi suosituin verkkosivusto. Ota YouTube haltuun avullamme ja vie yrityksesi markkinointi uusille urille!

Selvitä mainontasi nykytila ilmaisella auditoinnilla ›

Videomainoksilla nousuun – miten YouTube-mainonta toimii?

YouTube-mainonta on videomainontaa, josta maksat vain silloin, kun ihmiset katsovat mainoksesi.

Olet varmasti joskus törmännyt YouTube-mainontaan jossakin muodossa. Mainoksia on kahdenlaisia: sellaisia, jotka pystyt ohittamaan, ja sellaisia, jotka on katsottava ennen varsinaiseen videoon siirtymistä.

Ota yhteyttä ›

Mainonnan kohdentaminen

YouTube-mainonnan kohdennus toimii pitkälti samalla tavalla kuin esimerkiksi Discovery- ja Display-mainonnan. Mainonta kohdennetaan erilaisten yleisöjen pohjalta, joita voivat olla esimerkiksi sivustosi tietyssä osassa vierailleet kävijät, tietyn tuotteen ostaneet tai vaikkapa tietystä aiheesta kiinnostuneet. Toteuttamassamme mainonnassa kohdennamme mainontaa yhteistyön alkaessa laajasti ja optimoimme sitä jatkuvasti kohti toimivimpia yleisöjä.

Haluaisitko sinäkin saada yrityksesi videomainoksen kanavaan, jota kulutetaan valtavia määriä maailmanlaajuisesti joka päivä? Ota yhteyttä ja käynnistetään YouTube-kampanja. 

Ota yhteyttä ›

Tarvitset vain nämä kaksi asiaa YouTube-mainonnan aloittamiseksi

Kaiken keskiössä on video. Jos yritykselläsi ei vielä ole sellaista, ratkaisuvaihtoehtoja on tarjolla.

YouTube-mainonnan aloittaminen vaatii yritykseltäsi videon ja oman YouTube-tilin. Jos nämä löytyvät, yhteistyön aloittaminen on todella vaivatonta ja käy käden käänteessa.

Mikäli yritykselläsi ei vielä ole laadukasta videosisältöä, konsultoimme mielellämme, millainen video toimisi sinun asiakassegmentissäsi. Olemme myös tarvittaessa apunasi videon toteutuksessa. Tagomolla on kattava valikoima yhteistyökumppaneita toteuttamaan videoprojektisi, oli kyseessä sitten brändivideo, tuotevideo tai vaikkapa animaatio. 

Mikäli pullonkaula on puuttuvassa YouTube-tilissä, voimme rakentaa sen sinulle brändiohjeistuksesi mukaan ja ladata sinne sinulta löytyvät videot.

Kysy lisää tästä mahdollisuudesta!
Tagomo Pilotti

Tiedätkö sinä, mitkä Googlen mainosmuodot tuottavat liiketoiminnallesi parhaan tuloksen?

Paras ratkaisu mainontaan sijoitettujen eurojen tuoton selvittämiseen on toteuttaa 3 kuukauden Tagomo Pilotti Tagomon asiantuntijoiden kanssa!  Pilottijakso toimii samalla myös oivana oppipolkuna markkinoinnin saloihin.

Lue lisää ›

Tagomon tapa tehdä mainontaa on läpinäkyvä ja rehellinen

Kun liityt Tagomon Google-asiakkaaksi, saat tiimiisi luotettavan ammattilaisen. Me olemme sinulla töissä ja tavoitteemme on tehdä työmme aina mahdollisimman hyvin.

Tagomon tapa toteuttaa Google Ads -mainosratkaisuja on läpinäkyvä ja rehellinen. Teemme töitä aina asiakkaan omistamalla Google Ads -tilillä. Mikäli sinulla ei ole tiliä ennestään, perustamme sen puolestasi.

Kaiken tekemisemme pohjana on keräämämme data, jonka avulla tiliäsi jatkokehitetään jatkuvasti. Optimitilanteessa pääsemme kokeilemaan useita eri markkinointikanavia, joista valitsemme dataan perustuen ne kanavat, jotka tukevat liiketoimintaasi kaikkein parhaiten.

Työmme läpinäkyvyys perustuu myös siihen, että asiakkaanamme sinulla on koko ajan kaikki tarvittava tieto saatavillasi. Google-kampanjoiden data kertoo suoraan, mitä lisäarvoa tekemämme mainonta sinulle tuottaa.

Ota yhteyttä ›

Tagomo – se luotettava ja osaava Google-partneri

Google-mainonta ei ole uusi keksintö, vaan se on tarjonnut mahdollisuuksia yrityksille jo vuosikymmenten ajan.

Mainonnan tekijällä ja tekemisen laadukkuudella on kuitenkin merkitystä. Tagomo on Googlen virallinen yhteistyökumppani ja Googlen tunnustama toimija. Google-partnerina täytämme tietyt laatuvaatimukset ja sertifioinnit – meiltä saat aidosti laadukkaita Google-palveluja. Yhteistyökumppanuudellamme on myös etuja, joista sinäkin asiakkaanamme hyödyt: saamme Googlelta ensi käden tietoa parhaista toimintamalleista sekä erilaisia etuja asiakkaidemme käyttöön.

Aloitetaanko sinunkin yrityksellesi täyden palvelun Google-mainonta?

Ota yhteyttä ja edetään siitä!

Googlen valtuuttamana yhteistyökumppani

Aloitetaanko tuloksekas yhteistyö?

Olemme saavuttaneet partneruuden täyttämällä Googlen tiukat laatuvaatimukset toteuttamissamme Google-kampanjoissa. Tagomon tekemiä mainoksia näytetään Googlen verkostoissa yli 21,5 miljoonaa kertaa kuukaudessa. Huikeaa, eikö? Pelkästään Tammikuussa 2023 ohjasimme mainoksillamme asiakkaidemme sivuille yli 329 000 kävijää.

Ota yhteyttä › Katso kumppanuustietomme

Miksi Tagomo

Miten valita yritykselleen markkinointi­kumppani?

Mistä tietää, miten valita yritykselleen oikea markkinointikumppani? Me kerromme, miksi valita Tagomo.

Lue Miksi Tagomo ›
Asiakkaamme kertovat

Miten Tagomo-yhteistyö toimii?

Mitä kaikkea olemme saaneet aikaan? Tagomo palvelee yrityksiä yli sadalta eri toimialalta. Olemme valmiina hyppäämään mukaan sinunkin matkaasi!

Tutustu referensseihin ›

Hakusana­mainonta

Hakukoneissa näkyvää tekstimainontaa

Lue lisää ›

Google Display

Bannerimainontaa
verkossa

Lue lisää ›

Remarketing

Uudelleenmarkkinointia
kävijöille

Lue lisää ›

Google Shopping

Tehostaa verkkokauppasi mainontaa

Lue lisää ›

Google Discovery

Uusi, monipuolinen
mainosmuoto

Lue lisää ›

YouTube-mainonta

Videomainoksilla
nousuun

Lue lisää ›

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Postia