Lempi Lounas

Referenssi

Lempi Lounas

Asiakas

Lempi Lounas

"Kotisivuprosessi Tagomon kanssa oli varsin vaivaton"

Uudet kotisivut yllättivät Lempi Lounaan toimitusjohtaja Kati Lahtivuoren todella myönteisesti jo sivujen esikatseluvaiheessa. Vain muutama pieni viilaus ja sivut olivat valmiina julkaistaviksi. 

Lempi Lounas on Turun Länsi 1 -kauppakeskuksessa sijaitseva lounasravintola, joka päätyi Tagomon asiakkaaksi tuttavan suosittelun kautta. 

Tavoitteena oli saada selkeät ja nykyaikaiset kotisivut. Uudet kotisivut yllättivät Lempi Lounaan toimitusjohtaja Kati Lahtivuoren todella myönteisesti jo sivujen esikatseluvaiheessa. Vain muutama pieni viilaus ja sivut olivat valmiina julkaistaviksi.

Lahtivuoren mukaan kotisivuprosessi Tagomon kanssa oli varsin vaivaton.

– Tagomolla ymmärrettiin heti, mitä sivuilta haluttiin ja miten toteutusta olisi lähdettävä tekemään. 

Kotisivujen, kuten lounaslistan, päivitys omin käsin on ollut helppoa selkeän päivitystyökalun ansiosta. Lahtivuori kiittelee, miten tiukan tilanteen edessä Tagomon asiakaspäällikkö on ollut apuna toimistoaikojen ulkopuolellakin. Neuvoja saa aina, samoin kuin kehitysideoita, ja yhteydenpito on vaivatonta. 

– Suosittelen Tagomoa lämpimästi muillekin yrittäjille, Lahtivuori toteaa.

Kotisivut

www.lempilounas.fi

Jaa referenssi


Yksi tärkeistä tavoitteistamme on tehdä markkinoinnista ja mainonnasta ymmärrettävää

Me avaamme sinulle digimaailman salat ja tavat markkinoida tuloksekkaasti.

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!

Tagomo Pilotti

Selvitämme parhaat
mainoskanavat
yrityksellesi

Lue lisää ›

Google-mainonta

Mitä kaikkea
Google-mainonta
tarkoittaa?

Lue mainonnasta ›

Sosiaalisen median mainonta

Tuntuuko
somemainonta
vieraalta?

Me autamme ›

LinkedIn-mainonta

Tavoita
yrityspäättäjät
tehokkaasti

Tutustu tarkemmin ›

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Postia