Ahlströmin ruukit

Referenssi

Ahlströmin ruukit

Asiakas

Ahlströmin ruukit

“Tagomo-yhteistyö on tuonut meille uusia asiakkaita”

Perinteikäs Ahlströmin alue on yksi Suomen näyttävimmistä ruukkialueista. Tagomo haluaa auttaa upeaa kohdetta kasvattamaan kävijämääriään.

Ahlströmin ruukkia Porin Noormarkussa kelpaa ihastella. Alueelta löytyy viihtyisään vierailuun kaikki tarvittava: mukava majoitus, lähimetsien antimista herkkuja loihtiva ravintola, historiallisia nähtävyyksiä kauniissa maisemissa ja esimerkiksi kansainvälisille vieraille eksoottinen savusauna.

– Alueella on pitkät perinteet, sillä ruukki siirtyi Ahlströmin omistukseen jo vuonna 1870. Puitteet sopivat mainiosti myös kokouksiin ja juhliin, vinkkaa myyntipäällikkö Milla Laurila.

Ahlströmin ruukin ja Tagomon tiet kohtasivat BNI:n eli Business Network International -organisaation tilaisuudessa.

– Huomasin BNI:ssä aika nopeasti, että tarvitsemme osaamista ruukkialueen näkyvyyden parantamiseksi. Vakuutuin, että Tagomo voisi auttaa, kun Emma Lehtisaari esitteli yrityksen toimintaa ja jutteli markkinoinnista ja Google-mainonnasta.

Asiakaspäällikkö Lehtisaari ja Laurila sopivat tapaamisen ja pian tämän jälkeen Google-mainonta laitettiin käyntiin.

– Lähdimme liikkeelle Googlen Display-, hakusana- ja Remarketing-mainonnalla. Ahlströmillä kausien kärjet vaihtuvat vuodenaikojen mukaan, joten myös mainontaa muokataan niiden mukana, Lehtisaari kertoo.

Laurilan mukaan yhteistyöhön oli helppo lähteä, kun tunsi yhteyshenkilön BNI:n kautta. 

– Tagomossa vakuutti myös ammattimaisuus ja se, että Google on yrityksen ydinosaamista. Monet muutkin toki tekevät Google-mainontaa, mutta se on eri asia, kuinka hyvin, Laurila pohtii.

 

Mainonta suunniteltiin parantamaan Ahlströmin löydettävyyttä ja tunnettuutta. Google-kampanjoilla halutaan tavoittaa sekä ulkopaikkakuntalaisia että paikallisia.

– Tulokset ovat olleet hyviä, Ahlströmin löydettävyys on parantunut ja tunnettuus kasvanut. Mainonta on myös opettanut ihmisiä ymmärtämään paremmin ruukkialueen upean kokonaisuuden, Lehtisaari kertoo tyytyväisenä.

Ahlströmin ruukki nousee mainonnan ansiosta liiketoiminnalleen tärkeillä hakusanoilla paljon paremmin. 

– Tykkään siitä, että saamme aina raportit mainonnan tuloksista. Niistä näkee heti, miten mikäkin kampanja on toiminut ja saammeko rahoillemme vastinetta, Laurila kiittelee.

Viimeisimpänä mainosmuotona Ahlströmillä otettiin käyttöön YouTube. Vaikka Ahlströmin ruukilla on ollut erilaisia videoita netissä jo vuosien ajan, ennen YouTube-mainontaa ne eivät olleet saaneet katsojia kuin kourallisen.

– YouTuben ansiosta videot ovat alkaneet kerätä huomattavasti lisää katselijoita ja vieläpä kohdennetusti, eli oikeasta kohderyhmästä, Lehtisaari kehuu.

“Tagomo on luotettava, asiantunteva ja inspiroiva.”

Google-mainonnan tulokset ovat näkyneet Ahlströmin ruukilla konkreettisesti.

– Uusien asiakkaiden määrässä on ollut selkeää kasvua, Laurila sanoo.

Mainonnan lisäksi Laurila on ollut erittäin tyytyväinen yhteistyön sujuvuuteen ja palvelun nopeuteen.

– Aina jos on joku juttu mielessä, niin vastaus tulee nopeasti. Olemme saaneet myös monia käytännön vinkkejä, jotka eivät ole edes liittyneet Google-kampanjoihimme. Todella hyvää palvelua.

Laurila kuvailee Lehtisaarta asiantuntevaksi ja ketteräksi yhteistyökumppaniksi.

– Emman kanssa töitä tehdessä ei tunne olevansa vain yksi muiden joukossa, vaan tulee erityinen olo. Hän todella ottaa asiakkaan omakseen. Emma tekee paljon taustatyötä ja miettii, millaisia tarpeita juuri meidän yrityksellämme on ja mikä voisi pönkittää liiketoimintaamme eteenpäin.

Jaa referenssi


Yksi tärkeistä tavoitteistamme on tehdä markkinoinnista ja mainonnasta ymmärrettävää

Me avaamme sinulle digimaailman salat ja tavat markkinoida tuloksekkaasti.

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!

Kotisivut yritykselle

Sinun
yritystoimintasi
tueksi

Lue lisää ›

Google-mainonta

Mitä kaikkea
Google-mainonta
tarkoittaa?

Lue mainonnasta ›

Sosiaalisen median mainonta

Tuntuuko
somemainonta
vieraalta?

Me autamme ›

Chatbot

Huolehtii
asiakaspalvelusta
puolestasi

Tutustu tarkemmin ›

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Postia