Julkaistu

07.10.2021

Tagomon tukema Roope Rusi paini upeasti U15 SM-kultaa

Kova työ ja luja tahto siivittivät nuoren miehen mahtavaan saavutukseen. Tagomo onnittelee Roopea!

Tagomo aloitti vuonna 2020 sponsoriyhteistyön nuoren painijalupauksen, turkulaisen Roope Rusin kanssa.

Halusimme lähteä tukemaan Roopea urheilu-urallaan, sillä liikunnalla ja urheilulla on valtava hyvinvointia tukeva merkitys. Ja mikäs sen parempi tapa kannustaa ihmisiä liikkumaan ja viedä eteenpäin liikunnan ilosanomaa kuin nuori, innokas urheilija.

Roope aloitti painiharrastuksensa jo taaperoikäisenä ja on kerännyt menestystä painimolskeilla sekä Suomessa että ulkomailla. Syyskuussa Turun Voimamiehiä edustava Roope täräytti Kuortaneen SM-kisoissa todellisen huippusuorituksen ja paini oman luokkansa voittoon. Nuori mies itse kommentoi voittoaan tyynen itsevarmasti.

-Kultaa lähdettiin hakemaan ja se tuli. Yksi tavoite saavutettu.

Roopen kotijoukot ovat asettaneet leikkimielisesti jo seuraavankin tavoitteen: olympiakultaa vuonna 2028, sillä Turun Voimamiehien edellinen olympiakulta on vuodelta 1928.

-Lähdetään nyt ensin tavoittelemaan vaikka EM-kultaa, Roope sanoo.

Roopen ja Tagomon sponsorisopimuksen taustalla on Roopen halu leireillä enemmän. Leireillä urheilija saa vastaansa useampia ja erilaisia treenivastuksia, oppii uusia painityylejä ja saa vaihtelevaa harjoitusta. Tagomo mahdollisti menneenä vuotena sponsoriavullaan Roopelle muutaman extraleirin ja uusia varusteita. Menestyksen ytimessä on kuitenkin Roopen itsensä tekemä työ: kuudet painitreenit viikossa, kylkeen pari-kolme punttitreeniä ja saman verran lenkkejä. Huikeaa tekemistä!

Roopen treenimääriin me tagomolaiset emme aivan pääse, mutta liikunta on myös meillä osa arkipäivää, sillä työntekijöillämme on mahdollisuus liikkua tunti päivässä työaikana. Jäämme odottelemaan, josko tuore kultamitalisti ehtisi tulla vetämään meillekin treenin.

Koko Tagomon tiimi seuraa ylpeänä Roopen urheilu-uraa - on mahtavaa saada olla matkassa mukana!

Jaa artikkeli


Yksi tärkeistä tavoitteistamme on tehdä markkinoinnista ja mainonnasta ymmärrettävää

Me avaamme sinulle digimaailman salat ja tavat markkinoida tuloksekkaasti.

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Postia